tiistai 15. maaliskuuta 2016

MIESTEN TRENDI ASIAKAS

Teimme tänään miesasikkaalle trendileikkauksen ja värjäyksen. Vaikka malli ei ole lainkaan samanlainen kun suunnittelimme parini Millan kanssa, olemme silti tyytyväisiä lopputulokseen ja asiakaskin oli. Ensin leikkasimme sivuilta pituutta ja päälisosastakin. Sitten värjäsimme juurikasvun ja vähän pituutta tummalla, latva ja sivut sekä niskaosa värjättiin kevyellä tuhkaisella sävyllä. 

(suunniteltu malli)

Lähtötilanne





Niskan ja sivujen leikkaus koneella sekä pituuden leikkaus.
 

 Värit, värin levitys ja valmis levitys.






Lopputulos. Värin levitys onnistui hyvin, vaikka sitä vähän levisikin "reunojen" yli. Asiakas oli tyytyväinen tulokseen ja myös tekijät.


torstai 10. maaliskuuta 2016

NAISTEN TRENDIT KEVÄT/KESÄ 2016




 
2016 keväänä ja kesänä naisten muodissa näkee mm. pitkiä kangastakkeja ja "bomber" takkeja. Asusteina on erityyppiset laukut, aurinkolasit, rannekellot ja rannekorut. Kultaiset yksityiskohdat asusteissa ovat pysyneet muodissa jo pitkään. Väreinä vaatteissa on tummat sekä vaaleat värit, asusteissa on taas räväkämmät ja pastelliset värit.



 
HIUKSET:Lyhyet sekä puolipitkät on nyt in. Vaaleat ja tummat on haluttuja värejä keväällä. Myös luonnollisuus tulee pinnalle. Erilaiset letit, nutturat sekä laineet on aina muodissa



 MIRACULOKSEN NÄKEMYS:
KC Collection Suede
Suede-kevätkokoelman mokkamainen värimaailma kattaa ruskeiden sävyjen kirjon aina täyteläisen tummista herkän sävykkäisiin vaaleisiin. Inspiraatiota on ammennettu modernista romantiikasta; tyylissä on naisellista pehmeyttä, hillittyä liikkuvuutta ja värien sopusointuista harmoniaa.



GOLDWELL:
Color Zoom '16 Collection
"Kun muodot, leikkaukset ja rakenne määriteltiin uudelleen, tuloksena oli jotain ennennäkemätöntä, odottamatonta ja huippuluovaa. Voimakkaat muodot kohtaavat luonnollisen keveyden. Kiiltävä kohtaa matan, sileä karhean."


Alla video trendikkäästä naisten polkka leikkauksesta ja suosituista kampauksista.




tiistai 8. maaliskuuta 2016

MIESTEN TRENDIT KEVÄT/KESÄ 2016

HIUSTRENDIT:
Muodissa on luonnolliset, mutta tummat ja kylmän vaaleat värit. Näkyy myös pastilleja sävyjä. Väreillä tehdään myös yksityiskohtia, jotka näkyvät muotoiltaessa eri kohdissa. Hiukset on sivuilta ja niskasta lyhyet ja päältä pidemmät. Häivytetty hiusraja on kovassa suosiossa ja erityyppiset kaljuraidat. Lyhyet ja pitkät parrat sekä viikset on myös muodissa. Hiusraja ja parrat on rajattu tarkasti.

Tässä hyviä esimerkkejä kaljuraidoista.












Rajattu hiusraja sekä parta.

Häivytetty hiusraja

Yllä video missä näytetään häivytetyn hiusrajan sekä kaljuraidan teko.

KAMPAUSTRENDIT:
Naisilla kampaustrendejä on erilaiset kiharat ja laineet, letit ja nutturat. Miehillä kiharat, suorat ja kauniisti muotoiltu taakse tai sivulle. Myös "man bun" on pysynyt muodissa.



VAATTEET, ASUSTEET:
Vaatteissa näkyy vaaleita beigejä, mutta myös tummia värejä. Väri on samana asusteissa, kellot, hatut, rannekellot sekä huivit ovat pysyneet muodissa.





maanantai 15. helmikuuta 2016

LASER HAIR CARE

PSORIAASI
Karstan poisto- salisyl 10% manteliöljy 90% lämpöhaude
Hoidot puhtaaseen päänahkaan (ei hoitonestettä)
10 hoidon sarja
20 min 2krt viikossa (ei peräkkäisinä päivinä)
Seurataan hoitotuloksia
Hoitoa jatketaan ja/tai se lopetetaan, kun saadaan tuloksia




SEBORREA (taliköhnä)
Nirozal shampoo (ketokonazoli)- vain tilapäisesti
Hoidot puhtaaseen päänahkaan (ei hoitonestettä)
10-20 hoidon sarja
20 min 2krt viikossa (ei perättäisinä päivinä)
Seurataan hoitotuloksia
Hoitoa jatketaan ja/tai lopetetaan, kun saadaan tuloksia




KUIVA HILSE
Hoidot puhtaaseen päänahkaan (ei hoitonestettä)
10 hoidon sarja
20 min 2krt viikossa (ei perättäisinä päivinä)
Seurataan hoitotuloksia
Hoitoa jatketaan ja/tai lopetetaan, kun saadaan tuloksia




ALOPECIA AREATA (pälvikaljutauti)
Hoidot puhtaaseen päänahkaan (ei hoitonestettä)
10-20 hoidon sarja
20 min 2krt viikossa (ei peräkkäisinä päivinä)
Seurataan hoitotuloksia
Hoitoa jatketaan ja/tai lopetetaan, kun saadaan tuloksia




ENNEN HOITOA:
Hiukset pestävä (Cicamed Shampoo) ja kuivattava ennen hoitoa. Kun käytetään LHC -hoitonestettä se annostellaan päänahkaan koko alueelle, jossa hiustenlähtö on käynnissä. Jos hoidettavalla alueella on runsaasti hiuksia, tehdään jakaukset, joihin neste annostellaan.








Älä käytä laseria, mikäli sinulla on:
* valolle herkistäviä lääkkeitä
* kortisonilääkitys
* tetrasykliiniä sisältäviä lääkkeitä
* sulfa lääkitys
* astmasumute
* psyykelääke
* epilepsia
* syöpä
* sydämen verenpainetta
* alku-ja loppuraskaus
* alle 18-vuotiailla - hormonitoiminta voi häiriintyä.
Laserhoito suoritettuna samana päivänä kuin kokovartalohieronta saattaa aiheuttaa päänsärkyä.




Tuotteet:
CICAMED SHAMPOO 3%

CICAMED CONDITIONER




LHC SCALP TREATMENT
Anti-DHT -vaikutus, joka elvyttää surkastunutta hiustuppea kasvattamaan tervettä hiusta.




ASIAKAS 1.
Hoito hiustenlähtöön.  (Alopecia Areata)
10-20 hoidon sarja
20 min 2krt viikossa (ei peräkkäisinä päivinä)
Hoidot puhtaaseen päänahkaan (ei hoitonestettä)
Seurataan hoitotuloksia
Hoitoa jatketaan ja/tai lopetetaan, kun saadaan tuloksia




ASIAKAS 2.
Hoito kuivaan hiuspohjaan ja/tai hiuksiin.  (kuiva hilse)
10 hoidon sarja
20 min 2krt viikossa (ei perättäisinä päivinä)
Hoidot puhtaaseen päänahkaan (ei hoitonestettä)
Seurataan hoitotuloksia
Hoitoa jatketaan ja/tai lopetetaan, kun saadaan tuloksia

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Lettejä & huppuraidat

LETTEJÄ

Hollantilainen

Normiletti 

Läpiveto-letti

Hollantilainen


HUPPURAIDAT

1. Valitaan oikean kokoinen huppu ja laitetaan paikoilleen.

              2. Otetaan koukulla hiuksia hupusta niin paljon, kun halutaan raitoja.


3. Levitetään värimassaa tarpeeksi hiuksille, kelmu päälle, ettei väri ala kuivua.

4. Vaikutusajan jälkeen pestään väri pois ensin hupun päässä, sitten laitetaan shampoo ja hoitoaine, otetaan huppupois ja huuhdellaan hiuksen vielä kertaalleen. Kuivataan ja katsotaan lopputulos.

maanantai 18. tammikuuta 2016

GOLDWELL ELUMEN

Mikä on Elumen?
* Ensimmäinen ilman hapetetta ja ammoniakkia toimiva kestoväri, joka ei vahingoita hiuksia.
* hellävarainen, kuin sävyte
* Uusi patentoitu teknologia/tuotekategoria
* 25% enemmän kiiltoa
* parempi kesto
* korjaa vahingoittunutta hiusta
* vähemmän allergisia reaktioita (ei sis. fenyleenidiamiineja)
* voidaan poistaa hiuksista

PATENTOITU TEKNOLOGIA
A. Suoravärjäävät väripigmentit -> Loisto, intensiivisyys
B. Imeytymismenetelmä -> Kesto
C. Alhainen PH-arvo (3-3,5) -> Kiilto, kesto




Hius on positiivisesti latautunut                             
         
Positiivisesti latautunut hius vetää happaman värin puoleensa, kuin magneetti






TUOTTEET
* Elumen - Hiusväri, 22 sävyä + 1 Clear, joista saadaan 113 sävyä ja sekoittamalla rajaton määrä sävyjä
* Lock - Värisinetti, joka kiinnittää värin (Huom!)
* Return - Värin poisto, poistaa tai "pehmentää"
* Clean - Tahranpoisto, poistaa tahrat iholta

VÄRIRYHMITTELY & TUMMUUSASTEET

* 22 sävyä + Clear
* 4 väriryhmää:
     Puhdas (Pure) - muotisävyt
     Sävyt (Deep) - tummat sävyt
     Kirkas (Bright) - keskitummat
     Vaalea (Light) - vaaleat sävyt
A= tuhka
B= ruskea
G= kulta
K= kupari
N= luonto
R= punainen
V= violetti


KÄYTTÖOHJE

Elumen-väri + Lock-värisinetti:
1. Määritä asiakkaan sen hetkinen perusväri
2. Valitse värikartasta haluttu sävy
3. Levitä väri pullosta. Käytä kampa tyveen, nokkaa latvoihin
4. Käytä väriä kuiviin ja puhtaisiin hiuksiin
5. Anna vaikuttaa lämmössä 20min tai ilman 30min
6. Huuhtele huolellisesti, mutta älä emulgoi
7. Pese kaksi kertaa shampoolla, huuhtele huolellisesti ja pyyhekuivaa hyvin
8. Levitä hiuksiin n. 40ml Lock-värisinetöintiainetta, anna vaikuttaa 5min!
9. Huuhtele, pyyhekuivaa hyvin, laita Treat- hoitoaine, huuhtele, kuivaa ja muotoile normaalisti
PS. Muista Clean-värinpoistaja

RETURN-värinpoistaja
Return-värinpoistaja PH-arvo on n.10,5 eli se on negatiivisesti latautunut. Myös Elumen pigmentit ovat negatiivisesti latautuneita ja ne työnnetään hiuksesta ulos.
















KÄYTTÖOHJE VÄRIN POISTAMISEEN:
1. Levitä Return-värinpoistajaa nopeasti ja tasaisesti puhtaisiin, kuiviin hiuksiin
2. Anna vaikuttaa 30min lämmössä
3. Huuhtele hiukset huolellisesti vedellä ja pese lopuksi shampoolla (muista suojakäsineet)
SÄVYN PEHMENTÄMISEEN:
1. Levitä Return-värinpoistajaa nopeasti ja tasaisesti puhtaisiin, kuiviin hiuksiin
2. Anna vaikuttaa ilman lämpöä n. 3-5min (tai kunnes haluttu sävy on saavutettu
3. Huuhtele hiukset huolellisesti vedellä ja pese lopuksi shampoolla (suojakäsineet!)

maanantai 11. tammikuuta 2016

L'Oréal Professionnel Pro Fiber



Selektiivinen tuotesarja Pro Fiber on L'Oréal Professionnel'in ensimmäinen pitkäkestoisesti korjaava* hiustenhoitosarja, jonka vaikutus voidaan uudelleenaktivoida kotona kotihoitotuotteilla.
 Pro Fiber on hiusalan ammattilaisille tarkoitettu hiustenhoitosarja, joka suojaa, korjaa ja jälleenrakentaa hiuksia. Tuotesarja sopii kaikille vaurioituneille hiuksille.
 Pro Fiber -sarja koostuu kolmesta tasosta hiusten vahingoittumisasteen mukaan. Olivatpa hiuksesi hieman vaurioituneet tai erittäin vaurioituneet, Pro Fiber -tuotteista löytyy räätälöity ratkaisu juuri Sinun hiustesi tarpeiden mukaan, jotta saat hiuksillesi optimaalisen hiustenhoitokokemuksen.


KÄYTTÖOHJEET:
1. Pese hiukset kahdesti shampoolla.
2. Pyyhekuivaa hyvin ja selvitä tarvittaessa.
3. Ota osio ja levitä siksak-laisella tavalla Aptyl 100 Reconstruct -tuotetta pituuteen, EI tyveen, koska siitä tulee rasvainen lopputulos.
4. Reconstruct -tuotteen päälle levitetään Aptyl 100 Regenerate -tuotetta, EI taaskaan tyvelle.
5. Anna vaikuttaa 5 min ja huuhtele minuutin ajan.


                                                       KOTIHOITOTUOTTEET


       

 RECTIFY (Hieman vaurioituneille hiuksille)

Tuotteiden kevyt koostumus korjaa ja suojaa hieman vaurioituneita hiuksia ja ylläpitää hiusten luonnollista joustavuutta. Miellyttävässä ja raikkaassa tuoksussa yhdistyy pirteä sitruuna ja lempeä hunaja.

Tuotteet: Shampoo, hoitoaine, jätettävä hoitotuote ja naamio

RESTORE (Vaurioituneille hiuksille)

Tuotteiden täyteläinen koostumus korjaa ja hoitaa vaurioituneita hiuksia. Kevyestä ja mausteisesta tuoksusta voi tunnistaa santelipuun.
 Tuotteet: Shampoo, hoitoaine, jätettävä hoitotuote ja naamio.

 
RECONSTRUCT (Erittäin vaurioituneille hiuksille)

Tuotteiden erittäin täyteläinen koostumus jälleenrakentaa ja ravitsee erittäin vaurioituneita hiuksia. Täyteläisestä tuoksusta voi tunnistaa mustan vaniljan.
 Tuotteet: Shampoo, hoitoaine, jätettävä hoitotuote ja naamio.







RE-CHARGE
Re-Charge tehohoito uudelleenaktivoi kampaamohoidon kotona.
 Se sopii käytettäväksi kaikkien Pro Fiber -tuotesarjojen kanssa.
 Yksi tehohoitotuubi käytetään joka neljännellä pesukerralla normaalin hoitotuotteen sijaan.
(oikealla ylhäällä Aptyl 100 Reconstruct
oikealla alhaalla Aptyl 100 Regenerate)